Huh. Editoin Mehtan Työntekijän Käsikirjaa ja pelästyin todella. Rikon räikeästi ja jatkuvasti melkein kaikkia ohjeita pukeutumisen, ulkonäön ja etiketin suhteen.
Jos naisella on lyhyet hiukset, niiden tulee olla siistit ja kammattu pois kasvoilta. (Hiukseni ovat lyhyet, otsatukkani pitkä ja yritän föönata harventuneet hiukseni pörheiksi. Kun muutin Intiaan, hiukseni alkoivat pudota niin että oikeasti luulin tulevani kaljuksi. Moni muukin tänne muuttanut on todennut saman ilmiön. Hyvin kamalaa. Nyt onneksi vaikuttaa että hiukset alkavat taas kasvaa.) Puolipitkät ja pitkät hiukset pitää solmia ranskalaiselle solmulle jollaisesta en ollut koskaan kuullut (French Knot - löysin netistä You Tube-pätkän joka kertoi mikä se on YouTube - Hair: simple up do - how to ). Hiukset ovat luonnollisesti puhtaat ja hilseettömät, öljyä tai geeliä ei saa käyttää. Raitoja ei saa olla (minun pääni on täynnä raitoja, siksi se on niin vaalea!), poninhäntää ei suvaita.
Miehillä on yllättäen vaikeampaa. Hiusten pitää tietenkin olla lyhyet. Tämä on varmuuden vuoksi sanottu kolmella eri tavalla: hiukset ei ylety yli niskakuopan, ei kosketa kaulusta eikä korvia ja on trimmattava niin lyhyiksi että taatusti ylettyvät kauluksen yläpuolelle. Hiusmallin on luonnollisesti oltava konservatiivinen. Geeliä ei saa käyttää, öljyäkin hillitysti. (Tämä ei ole lainkaan hassu yksityiskohta. Miltei kaikki intialaiset Chennaissa öljyävät hiuksensa sileiksi siten että ne näyttävät rasvaisilta. Kampaajani sanoi että sen oletetaan vahvistavan hiuksia. Intialaisten kauniit, paksut hiukset eivät minusta vahvistusta kaipaa. Öljyn ja rasvan välillä on eroa - Mehtan ohjeiden mukaan hiukset eivät saa olla rasvaiset, mutta öljyisyys on ok) Pulisonkien alareunan on oltava suora ja ne saavat ylettyä korkeintaan puoliväliin korvaa, viikset ei saa kasvaa huuliin asti. Parta sallitaan vain uskonnollisista syistä.
Miehet saavat käyttää yhtä sormusta ja voivat valita itse kummassa kädessä sitä pitävät. Naisilla voi olla molemmissa käsissä yksi sormus. Naisten korvakorut ovat nappimallisia tai hillitysti riippuvia, renkaita ei suvaita (minulla on usein renkaat joita ostin Manauksessa kun niitä suosittiin Brasiliassa). Rannerenkaita saa olla korkeintaan kaksi ohutta - kultaa, hopeaa tai metallia. (Käsitin ettei muovikoruja sovi käyttää, no, niitä minulla ei taida olla. Useimmat käyttämäni korut ovat hopeata. Aina kun minulla on kultakoruja, niitä heti kommentoidaan positiivisesti. Intiassa omaisuus talletetaan kultaan ja työkaverit ovat kaiketi ilahtuneita huomatessaan etten sittenkään ole aivan köyhä). Ranneketjuja saa samoin olla vain kaksi. Nilkkaketjut eivät saa näkyä eikä kilistä, nenäkoru ei saa olla kimmeltävä ja varvasrenkaan (siis "sormus" varpaassa) on oltava pieni. Näiden suhteen minulla ei ole ongelmia.
Kello on konservatiivinen, ei liian iso, ja siinä on metalliranneke tai musta tai ruskea nahkaranneke. (Minulla on nimenomaan niitä hauskoja ja halpoja, jopa muovirannekkeisia kelloja joita voi vaihdella vaatteiden värien mukaisesti)
Naisten meikki minulla menee ihan pieleen! En käytä ollenkaan pohjustusta joka peittää kasvojen kiillon, luulen että otsani kiiltää koko päivän... En myöskään käytä minkäänlaista puuteria jonka pitäisi olla kasvojen väriin soveltuvaa. Hups.
Miehet käyttävät vaaleita hyvin silitettyjä (erikseen vielä tarkennettu: EI SILITUSRYPPYJÄ) pitkähihaisia paitoja joissa ei ole kukkakuosia eikä tekstejä. Ruutupaidat ovatkin suosittuja. Suorat housut eivät saa leventyä lahkeista. (Tämän kyllä hyväksyn ... monet varattomammat intialaiset nuoret miehet käyttävät tummia leveälahkeisia maata laahaavia suoria housuja 70-luvun malliin. Se ei minusta näytä tyylikkäältä.)
Naisten pukeutumisohjeet koskivat vain saria jota en omista. Tosin erikseen oli mainittu ettei hihatonta paitaa saa käyttää, mutta se ei koske minua. Töissä on niin kylmä että käytän aina pitkähihaista ja -lahkeista vaatetta.
Jatkuvasti pitäisi sanoa Madam tai Sir. En todella ole oppinut tuohon tapaan. Sanon kyllä sujuvasti Mrs, Ms tai Mr. Se-ja-se mutta siihen se jää. Ajattelen että kun olen lääkäri, olen melkein jumala ja voin siten puhua ja käyttäytyä hieman huolettomammin.
Ja niin todella onkin! Luin ohjeet uudestaan ja huomasin että lääkäreille oli ainoastaan yksi sääntö ja se oli kappaleen DRESS CODE alla: valkoinen takki ja henkilökortti. En ole lääkärintyössä joten en käytä valkoista takkia ja olen muutenkin epävirallinen työntekijä, joten en ole saanut henkilökorttiakaan.
7 kommenttia:
Villiä! En olekaan virallisista kirjallisista pukeutumisohjeista kuulutkaan muualla kuin puolustusvoimissa. Ilmeisesti sellaisia sitten kuitenkin on.
Miten ajattelit tuon editoida?
Ei varmaan käy päinsä että heität oppaan roskiin ja toteat että homma on valmis? Lukeeko paikalliset tuollaista opasta?
Kirjoitin kirjan miltei uusiksi, arvoja ja missiota myoten, mutta onneksi tajusin etta nama eivat ole minun arvojani eika minun ole syyta muuttaa paikallista kaytantoa.
Voi kunpa meillä kaikilla olisi koodiopas! Joka päivä yksinåinen mummeli joutuu miettimään, onko tämä vai tuo vaiko nämä vai nuo oikeata ulkonäköä juuri edessä olevaan tilaisuuteen, kokeilee ja
yhdisteelee ja aina pelkää olevansa ihan väärin puettu, kun ei ole kukaan arvostelemassa tai kehumassa! Mitä jos laatisit oppaan, kun tuo virallinen opas on valmis!
Ja kyllä paikalliset lukevat oppaan koska siitä tulee tentti ja kaikki haluavat saada täydet pisteet.
Intiassa tunnutaan harrastavan noita tenttejä erilaisiin työasioihin liittyviin juttuihin liittyen. Vai onko se vaan Mehtalla?
Ilkka: Meilläkin on töissä viralliset pukeutumissäännöt. Niitä oli muistaakseni vielä kaksin kappalein. Yksi oli Saksan yhtiön viralliset säännöt ja toinen oli varmaan Ruotsista tai jostain. Kumpaa tahansa saa Suomessa käyttää. Siinäkin oli määritelty korujen määrä ja koko (pieni, iso--ei sentään millimetreissä ja senteissä). Miehillä saa olla muistaakseni kaksi korua näkyvissä. Eli kello ja enintään yksi sormus. Naisilla sai olla konservatiivisia koruja enemmän. Miehille tumma puku, kravatti ja hillityn värinen paita. Hiuksistakin oli joku pituus ja tyyli. Siinä oli myös määrätty, että mikäli huoneessa on naisia, ei mies saa ottaa takkia pois ellei naiset ota takkiaan pois ensin. Jos oli vain miehiä, korkea-arvoisin taisi määrätä takkipolitiikan esimerkillään. Se on mielestäni hirveän epäkäytännöllistä, kun usein toimistolla on tosi kuuma, vaikka joku nainen voikin palella. Näin käy varsinkin kesällä, kun naisilla on vapaammat kädet pukeutumisen suhteen ja voivat esimerkiksi käyttää lyhythihaista paitaa. Miehillä taas on kesät talvet samat vaatteet. Ei teillä sitten ole tällaisia, vaikka olette Saksassa?
Ei löytynyt intrasta mitään pukukoodia. Luulen että jos sellainen olisi, Keeper of the Balance, joka valvoo sääntöjen tarkoituksenmukaisuutta talonsisäisesti, varmasti ehdottaisi sen poistamista. Tavoitteena on että säännöillä ei ohjata toimintaa joka toimii hyvin ilmankin. Selvästi ihmiset osaavat pukeutua ilman ohjeitakin, jolloin ohjeista ei ole kuin vaivaa.
Yleensa toissa joissa olen ollut on jonkinlainen pukukoodi ja ainakin kukin alkaa pukeutua samaan tyyliin muiden kanssa.
Intiassa tuntuu kaiken tenttiminen olevan normaali kaytanto. Ei kai ole mielta opetella jotain ellei sita mitata. Intialaisethan on hulluna matematiikkaan ja numeroilla on valtava merkitys kaikessa, samoin tietenkin rankingilla.
Lähetä kommentti