Shimlan vuoristokaupunki

Intiassa on ollut käsittämättömän paljon brittejä ottaen huomioon ettei brittejä loppujen lopuksi ollut siellä kovin paljon. Brittien levittäytyvä tapa elää ja etsiä englantilaiselle miellyttävää ilmastoa loi kahdessa paikassa asumisen kulttuurin. Kesäkuumaa britit pakenivat vuoristoon jota Intiassa on hämmästyttävän paljon. Jopa meillä etelässä vaatimattomilla vuorillamme on useita brittien perustamia "Hill Station"-kyliä ja kaupunkeja, puhumattakaan koko valtavasta Himalajan vuoristosta jonne englantilaiset hakeutuivat etsimään kodikasta koleutta, kylmyyttä ja sadetta.

Shimla on 2500 metrin korkeudessa joten kuumimpaankin aikaan touko-kesäkuussa maksimilämpötila on vain noin 25 astetta. Nyt lokakuussa päivälämpötila nousi 20C tienoille, mutta aurinko oli polttavan lähellä ja ilma tuntui paljon kuumemmalta. Jopa niin lämpimältä että oli vaikea tajuta öiden olevan viileitä. Asuimme kodikkaassa Clarke's hotellissa, entinen englantilaisperheen kesäkoti vuodelta 1898, hienosti ajan hengen mukaisesti kalustettu. Ja ilmeisen brittitavan mukaisesti hotellissa ja huoneissa pidettiin ikkunat ja ovet avoimena. Ensimmäisen Shimla-yön jälkeen totesimme kaikki spontaanisti että olipas ollut kylmä!! Jokainen meistä oli yöllä turhaan etsinyt termostaattia, lisäpeittoja, pattereita ja villapaitoja ja värissyt vilusta ohuen filtin alla. Seuraavaksi yöksi haimme kasoittain lisäpeittoja ja siten tarkeni. Silti, hotelli oli todella kaunis ja viehättävä että englantilaisen hölmön viileän ilman ihannoinnin antoi anteeksi.

Vuorenhuipun Shiva-temppeli. Viimeiset sata metriä oli käveltävä ylämäkeä ja 2700 metrin korkeudessa ohut ilma hengästytti kun on tottunut asumaan Chennaissa aivan merenpinnan tasolla.

Kuten aiemmin kerroin, menimme ratsastaen Shiva-jumalan temppeliin. Temppeleitä olemme nähneet ihan riittämiin eikä niistä oikein osaa innostua koska emme ymmärrä niitä. Useimmiten niiden nähtävyysarvo on se että ne ovat tavattoman pyhiä. Että tämä on nimenomaan se ainoa Intian temppeli jossa elefanttipäinen Ganesha todella asuu tai temppeli josta sini-ihoinen flirttijumala Krishna lähtee huiluaan soitellen viettelemään neitoja. Eli niiden pyhyys on hyvin vaikeasti muiden kuin hindujen käsitettävissä. Temppeleissä sellaisenaan, ilman tarinaa, on hyvin vähän ulkopuoliselle katsottavaa.

Konimme ovat koiran kokoisia ja näyttävät lyyhistyvän painomme alla. Ulkonäkö kuitenkin pettää, hevoset olivat yllättävän sitkeitä ja jopa pirteitä, aivan kuten mekin.

No niin, siitä ratsastuksesta... Olimme kuvitelleet koko päivän herraskaista ratsastusretkeä, laukkaa vehreillä vainioilla ja piknikkiä omenapuiden siimeksessä. Tällä kertaa retkemme oli enemmän kärsimystä. Satuloita ei ollut suunniteltu ratsastukseen, jalustimena oli muoviköysistä tehdyt lenkit ja satulaan solmulla kiinnitetty köysi hiersi todella ilkeästi reisiä, ihon rikki ja valtaisat mustelmat. Hevoset eivät olleet ratsuja eikä Ullan konilla ollut edes suitsia. Tosin ei siitä hevosen turvan ympärille kiedotusta muoviköydestä mitään iloa ollut, hevoset liikkuivat vain mukana juoksevan miehen ruoskimisen voimalla. Ruoskana oli puun oksa joka viuhahti kivasti myös turistin kasvoihin... Huoletonta touhua, mutta suosittua! Intialaiset eivät todellakaan ole atleetteja tai sporttista kansaa, mutta on aina hauska nähdä turistipaikoissa kuinka intialaissuvut ja -perheet innostuneesti osallistuvat kaikenlaiseen toimintaan. Siinä ratsastivat sariin ja korkeakorkoisiin sandaaleihin sonnustautuneet isoäidit käsilaukut olalla hevosten selässä aivan kuten mekin, vilkuttaen ja hihkuen iloisia tervehdyksiä.

Shimlan rinteillä on selvästi köyhempää asutusta kuin huipulla

En varsinaisesti ole etsinyt, mutta aina kirjakaupassa yritän silmäillä kirjoja jotka kertoisivat brittielämästä Intiassa. Tuossa ajassa on jotain mystisen kiehtovaa jota haluaisin tajuta paremmin. Joka vuosi kesäkuukausina brittihallinto muutti neljäksi kuukaudeksi Kalkutasta Shimlaan. Shimla oli silloinkin kallis paikka asua ja alunperinkin kaupunki oli rakennettu usean kerroksen paikaksi, paikka kullekin säädylle. Nuo kadut ovat edelleen samanlaisia - ylimmällä kadulla on kirkko, poliisilaitos, kaupungintalo, teatteri ja kalliita kauppoja miellyttävän harvakseltaan ja on todella siistiä. Alemmalla tasolla on tyypillisiä intialaiskauppoja tiuhemmassa, enemmän ihmisiä ja enemmän roskaa; sitä alemmalla tasolla on ahdasta, hajuja, epäsiisteyttä ja likaa. Shimlan historiaan kuuluu kuohuttavat juorut, flirttailu ja aviorikokset. Sellaisia kirjoja minä haluaisin lukea! (Luen kyllä parhaillaan Louis Bromfeldtin "Sateet tulivat" joka kertoo 30-luvun Rajasthanin osavaltion brittien ja intialaisten elämästä hyvin värikkäästi, mutta kaipaisin vuoristoon sijoittuvia skandaaleja)

Shimlan yläkadun ihmisvilinää. Etualan miehellä ihan tyypilliset paikalliset vaatteet ja hattu

Yläkadulla, The Mall, oli kiva kävellä. Siinä tuli ostettua ihan liian monta pashmina-huivia. Ei ole mitään väliä vaikkei ne olekaan aitoa pashminaa, värit olivat kauniita ja shoppailu hauskaa. Eikä ne hinnat pahoja olleet. Shimlassa oli tyyliä ja arvokkuutta ja jollain tavalla siellä pystyi kuvittelemaan entisajan kolonialistisen brittielämän kaikessa kummallisuudessaan.