Junassa

Kaikki Intiassa yleensä matkustavat junalla. Bangaloreen pääsee Chennaista helpoiten junalla viidessä tunnissa, mutta minä lensin sinne ja Mikko tuli omalla autolla. Myös Madurai on 8-9 tunnin junamatkan päässä - esimerkiksi miellyttävä yöjuna - mutta sinnekin lensimme.

Joten neljän tunnin pyrähdys Delhistä pohjoiseen Shimlaan oli meidän ensimmäinen junamatkamme Intiassa. Tyypilliseen laiskaan tapaamme kopioimme suoraan Arjan ja Jarmon matkaohjelman itsellemme ja varasimme sen enempää ajattelematta liput samaan luokkaan kuin ystävillämmekin. Junien erilaisiin luokkiin tutustuminen olisi kovin vaivalloista - ykkösluokkaa kahta sorttia, kakkosluokan istuimet ilmastoinnin kanssa tai ilman sitä, erilaisia makuuvaunuja, economy-luokka. Varaus hoituu helpoiten internetin kautta ja kuten lentokoneeseen, myös junaan printtasimme itse elektroniset liput.

Lentokentästä poiketen juna-asemalla on ilmoitustaulu, josta varmistetaan että paikka on tosiaan olemassa ja varattu. Printit ovat esillä kahtena kappaleena josta konduktööri ilmeisesti ottaa toisen kappaleen ja ruksaa siihen jokaisen matkustajan läsnäolevaksi junassa lippuja tarkistaessaan. Olemme tottuneet esiintymään itsemme eri versioina - nyt olimme MIKKO KAUKORANT ja PIRKKO KAARINA mutta tärkeintä siis oli että olimme listalla ja ilmastoidun kakkosluokan istumapaikkamme vahvistettu.

Huolimatta vahvasta rautatieläistaustastani, reippaimmat junamatkani olen tehnyt yli kolmekymmentä vuotta sitten interreilaamalla ympäri Eurooppaa ja yhtenä kesänä nuorena medisiinarina junailin sosialistisessa Puolassa. Sen jälkeen olen muutaman kerran matkannut Pendolinolla Helsingin ja Turun väliä ja sahannut Washington DC - Philadelphia - New York-akselia. Näiden perusteella tiesin että on hyvä ottaa Delhin Crowne Plaza-hotellin aamiaispakkaus junaan.

Ehei... Intiassa ei junamatkaaja näänny janoon eikä nälkään! Heti junan lähdettyä hauskoihin pitkiin intialaistakkeihin sonnustautuneet junapojat toivat jokaiselle litran vesipullon ja painotuoreen sanomalehden. Sen jälkeen kannettiin tarjottimet joissa oli tuoremehu, pieni termoskannu teetä ja Marie-keksejä. Tässä välissä ehdin syödä myös hotellin aamiaisen. Sitten tarjottimet ja kannut kerättiin pois ja asetuin tyytyväisenä nukkumaan täydessä junassa mutta varsin mukavissa istuimissa. Mutta taas tuotiin ruokaa... nyt tuli varsinainen aamiainen. Intialainen aamiainen on minusta kuten intialainen lounas tai illallinen, siis varsin tukeva ateria. Jätimme suosiolla sen väliin. Sen jälkeen oli vielä juomatarjoilu, kokista tai jotain muuta limsaa. Vesipulloa ei koko matkan aikana ehtinyt avata kun koko ajan tarjoiltiin jotain!

Teetarjoilu junassa.

Vaikka suonissani virtaa väkevää rautatieläisverta, en voi kehua näkemiäni intialaisia asemia kodikkaiksi. Paljon ihmisiä, likaista, kulunutta, mutta kieltämättä hyvin organisoitua ja tehokasta. Lipusta näkee mille raiteelle juna tulee ja mihin vaunuun on paikka. Sen mukaan sitten vain asemalla etsii oikean raiteen kohdalta vaunukyltin ja asettautuu odottamaan. Juna tuli ajallaan ja pysähtyi täsmälleen kylttien mukaisesti joten vaunua ei tarvinnut etsiä eikä juosta kapsekkien kanssa. Eikä kapsekkeja tarvitse itse kantaa - kantajia on pilvin pimein. Kantajan kanssa neuvotellaan ensin laukunkannon hinta - meillä oli junalle pitkä matka, emmekä muutenkaan tienneet minne menemme ja olimme ulkomaalaisia niin maksoimme kahden laukun kannosta 150 rupiaa, 2 euroa.

Olimme pakanneet huolettomasti vähän kaikkea mukaan ja kummankin kapsekki painoi liki 20 kiloa. Ei huolta, kuli heitti laukut päänsä päälle ja juoksi portaat ylös ja alas ja asemasillalle ja kiirehti kantamaan muiden matkaajien laukkuja. Hintelän näköiset kantajat ovat hämmästyttävän vahvoja.

Minä juoksen kantajan perässä. Kantaja on punapuseroinen kaveri joka kantaa Mikon käpsekkia päänsä päällä ja vetää minun harmaata laukkuani. Vikkelää porukkaa.

Muuta junamatkalla ei sitten tapahtunut. Saavuimme eleettömästi melkein tunnin myöhässä Shimlaan, hyppäsimme reippaina vaunusta ja tapasimme toisessa vaunussa matkanneet ystävämme. Ystäväporukkamme survoutui kolmeen tila-autoon, meillä oli Mikon kanssa kaksistaan mukavat tilat oman kuljettajamme kyyditsemässä Toyota Innovassa. Näin jälkikäteen ajatellen koko matkamme taisi olla yhtä syömistä - pysähdyimme vielä ennen Shimlaa yhteiselle lounaalle.

Tässä on turvatarkastus meneillään. Tuo baskeripäinen tyyppi läiski jokaiseen matkatavaraan pienet tarrat kysellen ylimalkaisesti matkustajilta mikä laukku kuuluu kullekin.

Hyvin helppoa, miellyttävää ja kätevää tuo junalla matkustaminen! Voi olla etten silloin yli kolmekymmentä vuotta sitten tajunnut että sosialistisen Puolan halki matkustaminen junan eteisen terävään patteriin litistyneenä tai täysin rahattomana ja nälkäisenä kiirehtiminen Kreikasta Jugoslavian halki Hampuriin ja Tukholmaan ja lautalla Turkuun ja taas junalla Haagaan syömään, oli vaivalloista . Jos jostain huomaa että on vihdoin kasvanut aikuiseksi, niin mukavuudenhalusta. Maksoin mielelläni 12.50 euroa siitä että oli paikkalippu siistiin ja mukavaan kakkosluokkaan.