Kun Antin juhlava PennState graduation-tilaisuus vuonna 2007 oli ohi, siirryimme välittömästi sairaalaan. Se oli kyllä ikimuistettava juhla. Antti yliopiston valmistujaiskaapu päällä, Mikko ja minä juhlatamineissa University Parkin sairaalan päivystyspoliklinikalla. Shampanjan sijaan hain automaatista kitkerää kahvia, Antti naputteli pöytää "ei tämän ihan näin pitänyt mennä" ja Mikko oli lääkärin tutkittavana. Apteekista haettiin Mikolle selkäkipulääkkeet ja jatkettiin illalliselle ravintolaan jonka Antti oli varannut kuukautta aiemmin. Mikon lääkkeet eivät tehonneet ja suurimman osan illallista Mikko seisoi jotenkin skolioottisen vinosti ja kyyryssä.
Kun Pia valmistui, olimme kaikki terveitä. McGill Universityn Macdonald-kampus on maa-metsä-ympäristötieteilijöiden pesäpaikka joten juhlakin oli reippaasti ulkona. Edellisenä päivänä oli satanut kaatamalla, seuraavaksi päiväksi oli luvattu jatkuvaa tihkua, mutta Pian valmistumispäivän kunniaksi oli luvattu aurinkoa ja lämmintä. Vaikka Kanadan ilmasto on aika tavalla kuten Suomessa, erona on se että säätiedotukset pitävät paikkansa. Joten aurinko paistoi, nurmikko oli vihreä, taivas sininen, ihmiset iloisia.
Kaksi säkkipillin soittajaa johti professorien, opettajien ja valmistuvien opiskelijoiden kulkuetta. Arvatkaa vain olivatko herrat McGill ja MacDonald skotteja? Yliopisto perustettiin 190 vuotta sitten eikä Skotlanti unohdu.
Ja ne vaatteet! Pidän tosiaan näistä tamineista joita englanninkielisten maiden kouluissa ja etenkin yliopistoissa vaalitaan. Keskiaikaisia kaapuja. McGillin viitoissa on samettireunuksiset huput lisävarusteena, ihan niinkuin Robin Hoodin aikaisella kardinaalilla. Tohtorinhatut eivät ole silintereitä vaan samettisia löysiä baskereita kuten vaikka Henrik VIII:lla. Koska Piasta ei tullut tohtoria, Pialla oli sellainen satiininen kireä pipo jonka päälle on laitettu neliön muotoinen levy ja levyn keskeltä lähtee narun päässä oleva tupsu. Muistan Antin ja Ilkan High School graduationista kuinka tarkkaa oli miten päin tupsu on ennen valmistumista ja kun rehtori julisti oppilaiden valmistuneen koulusta, kaikki siirsivät tupsun toiselle puolelle. Niin olisi pitänyt Macdonaldissakin tehdä mutta kukaan ei tiennyt mitenpäin tupsujen kanssa pitää toimia joten tupsut oli miten sattuu. Se voi olla kanadalaista rentoutta tai ympäristötieteilijöiden suurpiirteisyyttä. Mutta hatut heitettiin ilman yhtä iloisesti kuin High School graduationissa, PennStatessa ja varmasti jokaisessa koulussa ja yliopistossa. On ihanaa saada opiskelut päätökseen, olla nuori eikä vielä tiedä mitä kaikkea jännittävää elämässä tulee tapahtumaan.
Pia ja Michael olivat päätyneet että molempien perheet tapaavat valmistujaisissa ja menemme yhteiselle illalliselle. Michaelin perhe oli keksinyt mainion ajatuksen mennä heti graduation-tilaisuuden jälkeen nauttimaan alkupaloja ja shampanjaa Miken kämppään. Se vei turhat jäykistelyt. Ensiksi tietenkin yleinen onnellinen tunnelma, toiseksi shampanjan hilpeyttä korostava vaikutus, kolmanneksi se opiskelija-asunto. Jollen olisi käynyt Antin kimppatalossa PennStatessa, en luultavasti olisi astunut Miken taloon sisään. Ihmeesti sitä sopeutuu kaikkeen. Luhistuva, homeinen ja rähjäinen talo vaikutti oikeastaan ihan kivalta ja normaalilta kodilta vaikka ensimmäistä kertaa siellä käydessämme mietimme voiko soffalle istua edes farkuissa vai pitäisikö olla istuinalusta.
Michaelin äiti aloitti reippaasti juhlapuheen mutta se kääntyi nikotteluksi ja itkuksi. Mikko varoitti minua jatkamasta koska kyynelehdin jo valmiiksi. Joimme sen sijaan lisää shampanjaa ja söimme Miken äidin valmistamaa graavia lohta ja nauroimme kippurassa kuinka Miken isä nuorena miehenä Saksassa asuessaan oli kuunnellut suomalaisen pop-tähden Frederikin lauluja jotka osasi vieläkin - "Tsing Tsing Tsngis Khan! Kaikkien naapurivaltojen alistaja!", "Raa-Raa-Rasputin rakastaja Rasputin". Kaiken kukkuraksi Miken isä osasi vetäistä paidan napit nopeasti auki ja paljastaa karvaisen rintansa ihan kuten Frederik 70-luvulla. Se oli jo silloin irvokasta. Frederik oli Suomen Tom Jones joka valloitti näköjään Saksankin.
Tällainen rentouttaa kenet hyvänsä. Meillä oli tosi mukava ilta. Parasta tietysti oli juhlia meidän kahta onnellista nuorta jotka valmistuivat samaan aikaan ja miettivät minne hakeutuvat ja mistä saavat töitä. Torontoon he tällä hetkellä tähtäävät mutta sitä ennen Pia tulee Suomeen kahdeksi kuukaudeksi.
Kun Pia valmistui, olimme kaikki terveitä. McGill Universityn Macdonald-kampus on maa-metsä-ympäristötieteilijöiden pesäpaikka joten juhlakin oli reippaasti ulkona. Edellisenä päivänä oli satanut kaatamalla, seuraavaksi päiväksi oli luvattu jatkuvaa tihkua, mutta Pian valmistumispäivän kunniaksi oli luvattu aurinkoa ja lämmintä. Vaikka Kanadan ilmasto on aika tavalla kuten Suomessa, erona on se että säätiedotukset pitävät paikkansa. Joten aurinko paistoi, nurmikko oli vihreä, taivas sininen, ihmiset iloisia.
Kaksi säkkipillin soittajaa johti professorien, opettajien ja valmistuvien opiskelijoiden kulkuetta. Arvatkaa vain olivatko herrat McGill ja MacDonald skotteja? Yliopisto perustettiin 190 vuotta sitten eikä Skotlanti unohdu.
Ja ne vaatteet! Pidän tosiaan näistä tamineista joita englanninkielisten maiden kouluissa ja etenkin yliopistoissa vaalitaan. Keskiaikaisia kaapuja. McGillin viitoissa on samettireunuksiset huput lisävarusteena, ihan niinkuin Robin Hoodin aikaisella kardinaalilla. Tohtorinhatut eivät ole silintereitä vaan samettisia löysiä baskereita kuten vaikka Henrik VIII:lla. Koska Piasta ei tullut tohtoria, Pialla oli sellainen satiininen kireä pipo jonka päälle on laitettu neliön muotoinen levy ja levyn keskeltä lähtee narun päässä oleva tupsu. Muistan Antin ja Ilkan High School graduationista kuinka tarkkaa oli miten päin tupsu on ennen valmistumista ja kun rehtori julisti oppilaiden valmistuneen koulusta, kaikki siirsivät tupsun toiselle puolelle. Niin olisi pitänyt Macdonaldissakin tehdä mutta kukaan ei tiennyt mitenpäin tupsujen kanssa pitää toimia joten tupsut oli miten sattuu. Se voi olla kanadalaista rentoutta tai ympäristötieteilijöiden suurpiirteisyyttä. Mutta hatut heitettiin ilman yhtä iloisesti kuin High School graduationissa, PennStatessa ja varmasti jokaisessa koulussa ja yliopistossa. On ihanaa saada opiskelut päätökseen, olla nuori eikä vielä tiedä mitä kaikkea jännittävää elämässä tulee tapahtumaan.
Pia ja Michael olivat päätyneet että molempien perheet tapaavat valmistujaisissa ja menemme yhteiselle illalliselle. Michaelin perhe oli keksinyt mainion ajatuksen mennä heti graduation-tilaisuuden jälkeen nauttimaan alkupaloja ja shampanjaa Miken kämppään. Se vei turhat jäykistelyt. Ensiksi tietenkin yleinen onnellinen tunnelma, toiseksi shampanjan hilpeyttä korostava vaikutus, kolmanneksi se opiskelija-asunto. Jollen olisi käynyt Antin kimppatalossa PennStatessa, en luultavasti olisi astunut Miken taloon sisään. Ihmeesti sitä sopeutuu kaikkeen. Luhistuva, homeinen ja rähjäinen talo vaikutti oikeastaan ihan kivalta ja normaalilta kodilta vaikka ensimmäistä kertaa siellä käydessämme mietimme voiko soffalle istua edes farkuissa vai pitäisikö olla istuinalusta.
Michaelin äiti aloitti reippaasti juhlapuheen mutta se kääntyi nikotteluksi ja itkuksi. Mikko varoitti minua jatkamasta koska kyynelehdin jo valmiiksi. Joimme sen sijaan lisää shampanjaa ja söimme Miken äidin valmistamaa graavia lohta ja nauroimme kippurassa kuinka Miken isä nuorena miehenä Saksassa asuessaan oli kuunnellut suomalaisen pop-tähden Frederikin lauluja jotka osasi vieläkin - "Tsing Tsing Tsngis Khan! Kaikkien naapurivaltojen alistaja!", "Raa-Raa-Rasputin rakastaja Rasputin". Kaiken kukkuraksi Miken isä osasi vetäistä paidan napit nopeasti auki ja paljastaa karvaisen rintansa ihan kuten Frederik 70-luvulla. Se oli jo silloin irvokasta. Frederik oli Suomen Tom Jones joka valloitti näköjään Saksankin.
Tällainen rentouttaa kenet hyvänsä. Meillä oli tosi mukava ilta. Parasta tietysti oli juhlia meidän kahta onnellista nuorta jotka valmistuivat samaan aikaan ja miettivät minne hakeutuvat ja mistä saavat töitä. Torontoon he tällä hetkellä tähtäävät mutta sitä ennen Pia tulee Suomeen kahdeksi kuukaudeksi.
1 kommentti:
Kiitos taas Pirkko - nyt oli sitten ihanasti pähkinänkuoressa tuokin juhla. Olin kyllä nöyrästi ja innostuneesti katsonut koko Pian filmin säkkipilleineen, puheineen tohtorivihkimisineen ja lopulta meidän oman osaston "maistereineen". Pia meni aika vikkelästi ohitse, mutta oli nimeä myöten aivan oikea tyttömme.
En uskaltanut pysäyttää filmiä, kun
olin tyhmällä koneellani jo tyrinyt aika monta pitkälle edistynyttä alkua enkä jaksanut enää. Oltiinhan kuitenkin mukana!!!
Lähetä kommentti