Uudisasukkaat Chennaissa

Tai ihan vaan tylsästi "uudet asukkaat". Ei tämä varmasti niin eksoottista ole. Joka päivä joku muuttaa Chennaihin tai Chennaista pois. Mutta meille tämä on iso juttu.

Mutta ensimmäinen päivä eilen oli ennen muuta rasittava. Matka Manauksen kotiovelta uudelle kotiovelle Intiaan kesti 34 tuntia. Sao Paulossa neljän tunnin odotus. Lento Dubaihin liki 13 tuntia. Taas neljän tunnin odotus. Dubaista pyyhälsi Chennaihin kuten Lontoosta Helsinkiin, 3.5 tuntia. Erona että Lontoon viimeinen kone on Helsingissä puolilta öin, Dubai ei nuku koskaan, lentomme uuteen kotikaupunkiin lähti dubailaista aikaa kello 2.30 yöllä ja olimme siten aamukahdeksalta perillä. Sisäistä kelloani en edes viitsinyt ajatella. Nukuin kun nukahdin, kun olin hereillä katsoin elokuvia. Voi olla että useimmiten katsoin elokuvaa nukkuen. Sitä turtuu eikä välitä enää mistään mitään.

Dubain kenttä oli kyllä hieno. En ole niin valtaisaa business loungea nähnyt missään. Mutta ei kaikki kultaa mikä kiiltää, vaikka kultaa olikin Dubaissa paljon. Suihkutilat olivat kuten missä hyvänsä julkisessa uimahallissa ja suihkusta tuli vettä niin niukasti että vesi ei yltänyt jalkoihin asti. Pyysin hiustenkuivaajaa. "Hän tulee vasta kahden tunnin kuluttua." Tämä maailma on kovin toinen mihin olen tottunut... Lopulta minut päästettiin suljettuun kampaamoon föönaamaan ihan itse hiukseni. Olisi pitänyt olla ylpeä että tulee tasa-arvoisesta maasta jossa jokainen osaa itse kuivata hiuksensa, mutta silti tunsin itseni nuhruiseksi köyhäköksi. Taisin olla aika väsynyt.

Chennaissa oli autonkuljettajamme Babu odottamassa ja ajoi kotiimme. Koti näytti röttelöltä keskellä slummia. Nuhruinen, kulunut, keittiön seinä keltainen useista sadevesivuodoista, pienistä lampuista suurin osa oli rikki. Hyttysverkot ikkunoissa vastenmielisen näköisiä. Firman kolmesta tyhjennetystä asunnosta tuodut huonekalut ja muu roina säilötty yhteen huoneeseen.

Kun on väsynyt, ei oikein jaksa ajatella aurinkoisesti. Viajya, kodinhoitajamme, tuli ja halusi tietää mitä yleensä syömme, haluammeko että hän tekee ruoan, käy kaupassa, juommeko kahvia vai teetä ja mitä teetä? En minä tiedä! Mietitään myöhemmin! En jaksa! "Madam, nämä lakanat ovat puhtaita. Mitä tyynyjä laitetaan? Madam, tarvitsemme hyviä veitsiä, tänne jätetyt veitset ovat tylsiä." Voi luoja, koko muuttokuormamme on vasta tulossa. "On vaan pärjättävä näillä tylsillä veitsillä, improvisoitava". Viajya ei vieläkään ymmärrä että tavaroita on tulossa, emme aio elää muiden hylkäämien jämien varassa kahta vuotta.

Bula, tehtaan yleismiesjantunen on nyt kavereineen kokoamassa toisena päivänämme jo neljättä tuntia yhtä sänkyä. Yhden hehkulampun vaihtamisessa kattolamppuun tarvitaan kaksi miestä ja silti se näyttää vaaralliselta. Kovasti puuhataan ja touhutaan ja huudahdellaan tamiliksi. Minut on kymmenisen kertaa pyydetty tarkistamaan sängyn tulevaa paikkaa. Sen jälkeen kysyttiin mihin televisio tulee. Esitin summamutikassa nurkkaa. Se aiheutti tamilipulputuksen ja paljon puuhailua. TV-antenni taitaakin olla sen sängyn alla. Keskeytyin antenninjatkopuuhat, sänky siirrettiin sivuun ja telkkari paikalleen. Täällä Madam on pomo jonka käskyjä ei kyseenalaisteta. Sanani on laki, olkoon vaikka kuinka typerä pyyntö. En tiedä opinko koskaan tätä.

Chennai kartalle

(Julkaistu alunperin Diário da Ponta Negrassa 11.10.2008)

Kännykkäni kamerassa on "geo tag"-toiminto. Jos puhelmien GPS päällä kun otan kuvan, sijaintitiedot tallentuvat kuvaan. Osassa Picasa Webiin tallentamistani kuvista on tämä tagi.

Jos selaatte albumia, sivun oikeassa laidassa näkyy kartalla missä kuva on otettu (sikäli kun tagi on). Karttaa voi suurentaa tai pienentää. Vielä enemmän toimintoja saa jos klikkaa "View album map", jolloin saa kaikki Google Mapsin toiminnot käyttöön. Kartan mittakaavaa muuttamalla, voitte esimerkiksi nähdä missä ihmeessä Chennai on. Tai mitata kuinka pitkä työmatka minulla on.

/M

Ayudha Pooja

(Julkaistu alunperin Diário da Ponta Negrassa 8.10.2008)

Tutustumiskäyntini Intiaan on ajoittunut hyvin. Viime viikon torstaina oli vapaata, samoin tänään keskiviikkona.

Tänään on Ayudha Pooja, Navratin viimeinen eli yhdeksäs päivä.

Ayudha Poojana juhlitaan (palvotaan) kussakin työkalussa olevaa jumalaa, koneiden, laitteiden, kynien, autojen; mitä työkaluja itse kullakin on. Ayudha Poojana kaikki yritykset Chennaissa ovat kiinni, niin myös Salcompin tehdas. Siksi Ayudha Poojaa vietettiin tehtaalla jo eilen.

Hindupappi toistelemassa rukouksia ja heittämässä kukan terälehtiä tuleen tehtaan koneiden ja laitteiden kunniaksi. Tuotantokoneitten palvomisen jälkeen, pappi kävi myös toimiston puolella rukoilemassa tietokoneita ja kassalippaita.

Operaattorit seurasivat runsaat puoli tuntia kestänyttä seremoniaa tarkkaavaisena.

Seremonian päätyttyä totesin, että operaattoritytöt ovat täällä vaatetusta lukuunottamatta hyvin samanlaisia kuin Manauksessa. Rupattelivat, kikattelivat ja parveilivat yhtä iloisina ja välittöminä, kuin monta pikkulintuparvea. Ja samoin kuin Manauksessa, myös täällä monet halusivat valokuvata itsensä uuden johtajan kanssa. Muistin onneksi olla kietomatta käsivarsiani tyttöjen harteille. Brasialiassa sitä olisi pidetty yksinomaan positiivisena, täällä on kyseenalaista voiko vierasta naista edes kätellä.
/M

Chennai Times? Letters from Bishop?

(Julkaistu alunperin Diário da Ponta Negrassa 2.10.2008)

Tämän blogin tarina alkaa olla lopuillaan. Diário da Ponta Negra ei ole oikein luonteva blogin nimi sitten kun emme enää asu Ponta Negrassa. Emme ole vielä päättäneet noudatammeko vanhoja perinteitä, näitä kaupunkien tai kaupunginosien mukaan nimettyjähän on ollut: Villanova Inquirer, Wynnewood Times, Bala Cynwyd Times, Niittykummun Pika-Sanomat ja Noticiário de Manaus ennen nykyistä Diário da Ponta Negraa.

Tuleva kaupunkimme on Chennai ja kaupunginosa on Bishop Garden. The Times of Chennai saattaa jo olla käytössä. Letters form Bishop taas voisi houkutella vääriä lukijoita.

Toistaiseksi asun kuitenkin vielä Raintree-hotellissa, enkä aio perustaa väliaikaista blogia Raintree Leaves.

Tulin sunnuntaina ja olen ollut kolme päivää tutustumassa tulevaan työpaikkaan. Pirkon antamana erityistehtävänä minulla oli raportoida miten naiset pukeutuvat töissä.

Operaattoritytöt pukeutuvat näin ihan tavallisena arkipäivänä


Chennai on näyttänyt parhaat puolensa näinä parina päivänä. Sää on ollut varsin miellyttävä, aurinkoista, ei kovin kosteaa eikä liian kuumaa. Syysmonsuunin pitäisi alkaa näinä päivinä, silloin en olisi varmaan yhtä positiivisella mielellä.

Chennai on aika erilainen Manaukseen verrattuna:

Ollaan pohjoisella pallonpuoliskolla - täytyy tottua väärään suuntaan kääntävään coriolis-voimaan. Ollaan tuhat kilometriä kauempana päiväntasaajasta - vuodenajat tuntuvat täällä, talvi on lämmin ja kesä lämpimämpi; Manauksessa eroa ei ole.

Intiassa on 1.1 miljardia asukasta (2.3 kertaa EU:n asukasmäärä) maassa, joka on pinta-alaltaan 75% EU:sta. Yleensä joka paikassa on ihmisiä, mutta sitäkin tulee helposti liioitelluksi.

Ei kuitenkaan aina ja joka paikassa. Tämä on yksi Chennain pääkaduista vapaapäivänä.

Puut varjostavat kaikkialla, mikä onkin tarpeen kun niin monet ihmiset viettävät kaiken aikansa kaduilla

Manaukseen verrattuna tämä on oikea suurkaupunki . Yksi esimerkki: olen ollut täällä neljä iltaa ja syönyt kiinalaisessa-, thaimaalaisessa-, mongolialaisessa ja espanjalaisessa ravintolassa. Mitään noista ei löydy Manauksesta, tuskin edes Sao Paulosta.

Tällaisia viehättäviä kuppiloita on turha etsiä Manauksesta