Tylsää

Lehdessä kerrottiin, että monsuuni alkaa tiistaina. Tänään aamulla satoi lohduttomasti. Ei lohduttanut edes tieto siitä, että sade ei ollut monsuunisadetta. En siis mennyt Ideal Beachille.

 

Chennai on kyllä yksi maailman tylsimpiä kaupunkeja viettää viikonloppua. Shenzheniäkään ei pidetä minään turistikeitaana, mutta siellä voi sentään lähteä hotellilta reippaalle kävelylle tai ihan vaan kävellä johonkin ravintolaan tai kuppilaan tai lähistön malliin tai ajaa metrolla Shekouhun. Tai mennä lautalla Hongkongiin. Mitä Chennaissa voi tehdä? Sopia illalla, että kuljettaja tulee hakemaan yhdeksältä aamulla. Päättää aamulla, että ei halua lähteä sateessa uimarannalle. Todeta, että ei kannata lähteä mihinkään muuallekaan klo 9 kun kaupatkaan eivät ole auki. Lähettää kuskille tekstari ja pyytää tulemaan uudestaan klo 12. Miettiä klo 12 asti mitä ihmettä tekisi sitten kun kuski tulee. Lopulta päätyä menemään kauppakeskukseen kun ei keksi mitään muutakaan. Olla tyytyväinen, että on sentään useampi mall, jotta ei tarvitse mennä samaan kuin eilen. Vetkutella Gloria Days Cafessa teekupin ja muffinssin kanssa niin kauan, että tee on ihan kylmää. Kiertää koko mall niin hitaasti kävellen kuin vain mahdollista. Käydä syömässä grillattu broileri, vaikka ei ole vielä nälkä sen muffinssin jäljiltä. Lähteä takaisin hotelliin, jonne saapuu vähän ennen kolmea. Loppupäivä meneekin siinä, että miettii menisikö neljännen kerran samalla viikolla syömään samaa ruokaa samaan hotellin ravintolaan vai tyytyisikö pelkkiin pähkinöihin.

 

No joo, ei tämä oikeasti niin kauheaa ole. On ainakin rentouttavaa, kunhan ei ole kahta samanlaista viikonloppua peräkkäin. Ja eilen oli sentään ihan oikeaa tekemistä, erilaista pikku ostettavaa ja kävin oikein kiinnostuksesta katsomassa Chennain uusinta kauppakeskusta, Phoenix Market Cityä. Täytyy sanoa, että tässä suhteessa Chennai on kyllä muuttunut siitä kun tulimme tänne viisi vuotta sitten. Silloin täällä oli yksi ainoa pieni kauppakeskus, sen jälkeen on tullut kolme toinen toistaan isompaa. Niistä puuttuu edelleen kalleimmat kaupat, Luis Vittonit, Diorit ja vastaavat, mutta muuten löytyy kaikki kansainväliset brändit. Mutta on niissä muutakin. Eilen illallisella Vijayarangan kertoi, että he olivat Phoenixissa vieläpä samaan aikaan kuin minä. Olivat ostamassa Diwalia (tai Deepavalia) varten uudet vaatteet. Kuten tämän blogin vanhat lukijat muistavat, Diwalina pitää olla uudet vaatteet ja vanhat heitetään pois. Vijay oli oikein innoissaan kertoessaan, että Phoenexissa on niin hyvät kaupat, enää ei tarvitse mennä Nungambakkamin basaareihin tungeksimaan. Phoenexistä on melkein yhtä hyvä valikoima sareja. Ei ihme, ettei törmätty vaikka oltiin siellä samaan aikaan.

Unohtui eilen mainita, että minulla kävi illallisella huono onni. Vijay oli suunnitellut illallisen pääruokalajiksi vuohen aivoja, mutta niitä ei ollut saatavilla. Hän ihmetteli kun kerroin, että en ole koskaan syönyt aivoja. Arveltiin yhdessä, että ne muistuttavat luuydintä. Eli olisin varmaan tykännytkin.

Takaisin Intiassa

Ihan vaan työmatkalla. Vuodessa ei monikaan asia ole ehtinyt muuttua. Lentokenttäterminaali on edelleen ihan yhtä ankea. Tosin väittävät, että uusi kotimaan terminaali olisi auki. Ei ihan valmis ja sisäkatto ei kuulemma pysy paikallaan, mutta auki kuitenkin. Lentokentälle (joskus) tuleva metro ei näyttänyt juuri edistyneen. Selityskin kerrottiin tämän päiväisessä lehdessä. Urakoitsija oli pahasti jäljessä aikataulusta, jolloin metroyhtiö purki heidän sopimuksensa elokuussa. Uusi tarjouskilpailu on käynnissä ja töiden suunnitellaan jatkuvan heti ensi vuoden alussa.

Muutostakin on havaittavissa. Tehtaalle vievät tiet ovat paljon paremmassa kunnossa kuin ennen ja pitkään suunnitteilla olleet tien oikaisut on toteutettu. Samalla – tai sen seurauksena – liikenne on kuitenkin lisääntynyt niin paljon, että matka-aika on kasvanut. Tämä Helsinginkin liikennesuunnittelijoille vinkiksi. Katuverkostoa parantamalla matka-ajat vain kasvavat eli toisin päin, ruuhkia saa purettua parhaiten huonontamalla teitä ja katuja.

Vijayarangan kutsui minut heille illalliselle tänään. En muistanut millään mikä olisi kulttuurillisesti sopivaa viemistä, mutta onneksi Nuts-n’-Spicesistä löytyi geisha-suklaata. Luulin, että kyseessä olisi ollut isommatkin päivälliset kun Vijay käytti sanontaa ”I’ll hiost a dinner”. Oikeasti ruokailijoita oli vain me kaksi. Siinä me istuimme kahdestaan olohuoneen sohvalla ja söimme sitä mukaa kun Vijayn vaimo kantoi keittiöstä ruokia: kanaa, vuohta, taskurapua, biriyania, paria sorttia leipää, jälkiruokia. Vijayn appi istui koko ruokailun ajan meitä vastapäätä sen näköisenä, kuin olisi tarkkailemassa miten sivistymättömästi ulkomaalainen syö. Tarkkailu ei mennyt hukkaan, en minä osaa syödä taskurapua pelkällä oikealla kädellä, pakko ottaa ”saastainen” vasen käsi avuksi.

Huomenna Ideal Beachille jollei sada.